Katso kuva! Ja äänestä!

Meillä oli useammastakin syystä hieman huolta, onko pikkuisellamme varmasti kaikki hyvin, joten hän pääsi poseeraamaan kuvassa varmuuden vuoksi vielä ylimääräisen kerran. Huolet osoittautuivatkin sitten turhiksi, sillä hän tanssi ja vilkutteli ultran aikana, kuten kuvasta näkyy (tältä osin hän ei näemmä tule kameraa vierastaviin vanhempiinsa, ehkä tosin tanssia rakastavaan äitiinsä). Kuten kai muutkin ikätoverinsa, pikkuinen näyttää aika lailla avaruusolennolta tässä kohtaa, mutta oli kasvanut jo ikänsä mukaista keskikokoa suuremmaksi lähelle neljää senttiä.

Muutenkin uutiset olivat hyviä: tässä vaiheessa sikiöstä näkee jo yhtä ja toista, ja lääkärin mukaan ”jos kysyt, mikä voisi olla paremmin, niin ei mikään”. Niskaturvotus oli normaalin pientä, ja myös muun muassa nenäluun kehitys viittaa siihen, että kaiken pitäisi olla kunnossa eikä esim. Downin syndrooman tyyppinen vamma liene todennäköinen – verikoe on kuitenkin yhä edessä. Kaikki muukin on kehittynyt normaalisti aivopuoliskoista vatsanpeitteisiin. Onnen kyyneliähän siinä meinasi pukata.

Mieliala onkin ollut nyt erityisen korkealla, ja käynniltä muistoksi saatuja kuvia katselee mielellään. Kaikki tuntuu taas astetta konkreettisemmalta, ja näitä ns. vaarallisimpia viikkoja on koko ajan vähemmän jäljellä. Kohta toivottavasti armaan puolison olokin helpottaa, väsymystä ja pahoinvointia on nyt riittänyt onnen lisäksi.

Sitten viime kirjoituksen olen muun muassa edelleen lueskellut. Aiemmin mainitsemani artikkelikokoelma isyyden kokemuksista on kahlattu läpi, ja se oli ehkä hieman akateeminen tilastoineen ja yhteiskunnallisine muutoksineen, mutta herätti kuitenkin ajatuksia. Opin myös, että keskiluokkaiset (check) ja korkeasti koulutetut (check) isät pohtivat isyyttään muita enemmän. Ja jos tämä jo sai tuntemaan itsensä vähemmän ainutlaatuiseksi, eilen luin myös uutisen, jossa mainittiin, että pelkästään Kiinassa viime vuonna 50 miljoonaa pariskuntaa kärsi lapsettomuudesta… Huh.

Ja siitä puheen ollen, nythän näyttää entistä vakavammin siltä, että tämä blogi on muuttumassa odotusblogiksi. Minua mietityttää, onko sellaiselle kysyntää, niitä kun riittää – kiinnostaisivatko minun jaaritukseni ketään, vaikka sanottavaa ehkä olisi? Heittäydyn nyt populistisen interaktiiviseksi ja kysyn teiltä. Toivotteko jatkoa vai riittääkö tämä? Alla voi äänestää (edit: äänestys on suljettu 26.7.2015), ja mielellään saa myös kirjoittaa kommentteja! Pohdin sitten tulevaisuutta tulosten ja omien tuntemusteni pohjalta.