Tasapainottelua ja opiskelua

Viime päiviä on leimannut tasapainottelu innon/tulevaan valmistautumisen ja toisaalta ”vasta ollaan viikolla 8” -itselle muistuttelun välillä. Syitä tähän on paitsi raskauden olemassaolo sinänsä ja oma siihen ajatukseen totuttelu, tällä viikolla myös neuvola, visiitti Naistenklinikalla sekä taas kerran erinäiset kirjat.

Ensimmäinen neuvolakäyntimme hieman lykkääntyi, mutta on nyt takana. Kuten moni asia tässä tähän saakka lyhyen matkan varrella, se tuntui tärkeän lisäksi hieman jotenkin epätodelliselta. Että tässä sitä tosiaan istutaan neuvolassa hoitajan oven takana odottelemassa. Itse käynti ei ollut maata mullistava: kartoitettiin lähtötilannetta, tarkasteltiin vanhempien terveydentilaa (enemmän äidin kuin minun, tosin) ja annettiin ohjeita ruokavalioon ja liikuntaan (enemmän äidille kuin minulle, tosin). Moni asia oli jo tuttu, ja kun hoitaja – tulevan vakituisen neuvolatätimme sijainen – ei keksinyt kovin suuria huolenaiheita meidän kohdaltamme, käynnissä ei ollut sen ihmeempää dramatiikkaa. Näin isäkandidaattina voin olla tyytyväinen ainakin siihen, että minutkin kuitenkin kohtuullisesti huomioitiin, vaikka tässä kohtaa pikkuisen terveyteen vaikuttavat toki enemmän äidin elämäntavat. Joskus kun kuulee kauhutarinoita, ettei miestä aina juuri huomata ja hänen ohitseen saatetaan puhua. Paljon jäi kuitenkin muistettavaa tulevista käynneistä ja kokeista jne, tai ainakin äkkiseltään se tuntui paljolta.

Samalle päivälle osui myös visiitti Naistenklinikalle, sikiölääketieteen keskukseen. Meille kun tosiaan aikanaan suositeltiin tavallista tarkempia tutkimuksia minun kromosomipoikkeamani vuoksi, kuten olen aiemmin jo maininnutkin. Oli hienoa, että pääsimme sinne näinkin nopeasti, ja tässä jälleen suuri osa kiitoksesta menee armaan puolisoni aktiivisuudelle jo ennen neuvolakäyntiä. Keskustelimme siellä sitten toisen perinnöllisyyslääkärin kanssa, ja taisi käydä niin että keskustelu alkoi ihan samalla ihmisen kromosomeja esittelevällä kansiolla, jonka myös Norio-keskuksen lääkäri aikanaan avasi eteemme viime vuoden puolella… Nyt kuitenkin jatkettiin aika suoraan mahdollisiin poikkeamiin, joita sikiöllä noin teoriassa voisi olla, todennäköisyyksiin (sen vähän kuin niistä jotain voi sanoa) ja mahdollisiin seurauksiin. Ja tutkimusvaihtoehtoihin.

Aiemmin kirjoitin, että olemme pitäneet ykkösvaihtoehtona äidin verestä tehtävää tutkimusta, koska se ei aiheuta edes sitä pientä keskenmenon riskiä, mikä lapsivesi- ja istukkatutkimuksiin voi liittyä. Kuten PW aiemman postaukseni kommenteissa mainitsi (kiitos siitä!) verikokeessa on se huono puoli, että se ei ole yhtä kattava, vaan katsoo vain tiettyjä kromosomipoikkemia. Lopulta keskustelun jälkeen päädyimme kuitenkin siihen vaihtoehtoon, koska ne poikkeamat, joiden kanssa lapsi yleensä voi selvitä syntymään asti, testi aika lailla kattaa. Lääkäri suostui tähän myös aika lailla mukisematta, mikä on sinänsä hienoa, koska ilmeisesti tätä kalliimpaa verikoevaihtoehtoa ei julkiselta puolelta noin vain saa. Saimme myös samantien ajan kyseiseen verikokeeseen ja ultraääneen elokuun alkuun. Oikeastaan lopputulos oli siis kaikilta osin toivottu.

Samalla olo oli ristiriitainen, sillä oman tulevan lapsen mahdollisista vaikeistakin kehitysvammoista puhuminen on tottakai aika raskasta, vaikka osin järjellä ja osin tunteella yritän pysyä ajatuksessa, että todennäköisyys on pieni. Minulla ei myöskään ole mitään täysin selkeitä tai ehdottomia vastauksia siihen, mitä sitten jos se pieni todennäköisyys osuisikin kohdallemme. Lähtökohtaisesti varmasti kynnys ajatuksellekin raskauden keskeyttämisestä on korkea, ja toisaalta lapsen etu pitää yrittää ottaa huomioon niin hyvin kuin se nyt mahdollista on toisen puolesta, mutta enempää en oikein osaa sanoa – eikä asiaa oikeastaan haluaisi kovin paljoa edes ajatella etukäteen.

Samaan aikaan kun tosiaan ollaan vasta viikolla kahdeksan, me molemmat olemme taas innostuneet kuitenkin vierailemaan kirjastossa. Yhden vauvanhoitokirjan sain myöskin ehkä aavistuksen asioiden edelle innostuneelta äidiltäni, mutta menköön, koska sitä puoltahan ei tuossa aiemmin mainitsemassani Isä syntymässä -kirjassa juuri ollut. Pöydillä on lisäksi muun muassa yksi nykypäivän isyyttä pohtiva artikkelikokoelma ja puolison löytämä mainiolta vaikuttava tuore etunimiopas. Juuri nyt tuo viimeksimainittu innostaa eniten, pitää vähän yrittää hillitä itseään… Mutta ehkä näistä lisää myöhemmin, jos syntyy ajatuksia jotka arvelen jakamisen väärteiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s