Tulos ja jatko

Viime syksynä kirjoitin tämän blogin ensimmäisessä postauksessa: ”Ilmeisesti monista lapsettomuusblogeista – onneksi – tulee jossakin vaiheessa odotusblogeja. Ehkä minäkin vielä olen niin onnekas, joskus. Tai ehkä tästä tulee jonakin päivänä adoptioblogi. Tai jotakin muuta.”

Nyt tosiaan näyttää vahvasti siltä, että lapsen odottamisesta tämän tulevan isän on lähikuukaudet kirjoitettava (unohtamatta kuitenkaan, että pari niitä ns. vaaran viikkoja on vielä jäljellä). On välillä edelleen hieman vaikea uskoa ja ymmärtää, kuinka paljon on tapahtunut ja kuinka suuri muutos on käyty ja käynnissä siihen verrattuna, mistä syksyllä aloitettiin. Silloin oli siis täysin epäselvää, olisiko minun koskaan mahdollista saada biologisia lapsia. Nyt sellainen kasvaa rakkaan vaimoni sisällä, emmekä voisi olla onnellisempia – vaikka toki jännittää myös, monenlaisten muiden tunteiden lisäksi. Silloin ensimmäisessä blogikirjoituksessani toivon hyviä uutisia, ja nyt viimeisten parin kuukauden aikana olemme saaneet niitä roppakaupalla, vaikka sitä ennen vastoinkäymisiä ja surujakin oli matkan varrella.

Kiitos siis onnelle, kiitos lääkärillemme ja kiitos ihanalle (ja onneksi hedelmälliselle, toisin kuin minä) puolisolle!

Tästä näemmä tuli tällainen luonnollinen välitilinpäätöksen kohta. Ei siis lopullisen, koska näyttäisi siltä, että tämä blogi jatkuu vielä. En tiedä, kirjoitanko aina kovin usein, mutta raskauden etenemisessä ja isyyteen valmistautumisessa varmasti tulee vielä eteen ajatuksia, joita voisin jakaa. Ja toivottavasti kaikki aiemmin kirjoittamani voi tulevaisuudessakin toimia jonkinlaisena vertaistukena heille, joilla lapsettomuus on osa elämää (enkä ole unohtanut, että itsekin olen lapseton ainakin vielä noin seitsemän kuukautta). Toivottavasti mahdollisimman moni teistä saa vielä toivomansa!

Lopuksi julkaisen vielä alla nöyrien kiitosten kera viime viestini äänestyksen tulokset. Kysymys oli siis ”Lukisitko tätä blogia odotusblogina?” Jatkaminen sai vahvemman kannatuksen kuin osasin odottaakaan, ja se on yksi olennainen syy siihen, että aion vielä kirjoittaa. Voi toki olla, että osa heistä, joille on tällä hetkellä tärkeämpää tai tarpeellisempaa lukea lapsettomuuskokemuksista, on jo siirtynyt muualle. Mutta joka tapauksessa: kiitos ja palataan!

Kyllä 84%  
Fifty-sixty 8%  
En, luen mieluummin lapsettomuudesta 8%  
En, odotusblogeja on jo niin paljon 0%

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s