Odotusta ja jännityksen tiivistymistä, osa N

Kaksi päivää raskaustestiin, ja pää on melko tyhjä. Osansa tässä voi olla myös univaikeuksilla, jotka ovat koetelleet etenkin puolisoa ja vaihdellen myös minua viime viikkoina.

Mitä voisi odottaa? Oireista ja merkeistä on vaikea sanoa mitään, kun kaikki vaihtelee päivästä toiseen ja on vaikea tietää, mikä johtuu lääkityksistä ja mikä voisi johtua jostakin muusta. Tässä matkan varrella oli muutama hyvin hankalakin päivä turvotuksen ja kivun kanssa, ehkä niiden munarakkuloiden kasvattelun jäljiltä. Tilanne onneksi helpotti lopulta itsestään.

Mutta toivoa pidetään joka tapauksessa yllä ja yritetään uskoa kirjaimellisesti positiiviseen tulokseen. Kai on ainakin pakko uskoa, että se on mahdollinen. Edelleen olen myös jutellut pikkuiselle – luin juuri äsken raskaus- ja vauvaopaskirjasta, ettei sikiö varsinaisesti kuule ennen kuin vasta noin neljän kuukauden päästä (jos siis nyt olisi alkuun päästy), mutta ainakin höpötykseni viihdyttävät puolisoa. Ja jos ei vielä, niin pian ehkä siellä masussakin saatetaan jotenkin aistia, että täällä ulkona on joku joka välittää, jollain tavalla. Niin uskoisin…

Kuten yltä jo paljastuikin, yksi tämän odotusajan ajanviete on ollut ns. alan kirjallisuus. Vaikka en nyt sentään ihan kaikesta täysin pihalla ole ollut ennenkään, niin olen oppinut yhtä ja toista raskaudesta sekä sikiön ja odottavan äidin anatomiasta. On se luonto ja naisen vartalo kyllä aika ihmeellinen asia: mihin kaikkeen se pystyykään, ja millainen onkin yksityiskohtien määrä. Samalla, kun on viime kuukausina perehtynyt lapsettomuusasioihin ja nyt sitten vähän sikiöstä huolehtimiseen ja raskauden riskeihin, hetkittäin ihmetyttää miten joskus takavuosisatoina on terveitä ihmisiä maailmaan syntynyt laisinkaan… No, tämä oli tietysti kärjistys ja se mainittu kirjakaan ei ole mitenkään tiukkapipoinen, vaikka myös vältettäviä harrastuksia, ruokia jne. esillä pitääkin.

Jatkan siis lukuharjoituksia ja palaan taas asiaan. Toistan itseäni, mutta aika jännittäviä aikoja!