Negatiivinen

Kuten otsikko kertoo, emme saaneet sitä uutista jota toivoimme. Raskaustestin tulos oli negatiivinen. Tunteita ja ajatuksia on paljon, sanat aika lailla hukassa, mutta jos pari lausetta kuitenkin.

Tämä on tietysti valtava pettymys ja suru, sitä tuskin tarvitsee edes sanoa. Sitä on vaikeata kuvata tai määritellä sen tarkemmin. Eilisillasta meni puolet itkiessä. Surullisen lisäksi on muun muassa turhauttavaa ja tuntuu epäreilulta, että kaiken vaivan ja koettelemusten – ja hyvin menneiden välietappien – jälkeen tulos oli tämä. (Tietysti samalla tiedän, että monet ovat tällä tiellä joutuneet pettymään paljon useammin kuin me.)

Tänään on hieman helpompaa ehkä, tunteet vaihtelevat surun ja pessimismin ja toisaalta toivon ja määrätietoisuuden välillä. Tokihan me jatkamme ja yritämme uudestaan, kun pahimmasta on toivuttu. Onni onnettomuudessa ovat ne kaksi alkioa, jotka lepäävät ja odottavat pakkasessa – vaikka tässä kohtaa tuntuisi paljon luottavaisemmalta, jos niitä olisi enemmän. Onneksi kuitenkin edes ne kaksi. Muitakin ajatuksia lienee, ja varmaakin palaan niihin. Nyt yritetään huolehtia toisistamme.

6 vastausta artikkeliin “Negatiivinen”

  1. Tosi ikävää! Olen pahoillani puolestanne. Samalla myös tsemppaan eteenpäin. Itse huomasin aikoinaan keskustelupalstoilla osan vannovan pakastealkiosiirtoihin. Ja niin oma kokemuksenikin on, että toinen pakastealkiosiirto toi positiivisen lopputuloksen. Omalla kohdallani selitin negatiivisen tuloksen tuoresiirrosta sillä, että kroppani oli varmaan aika sekaisin vielä siinä vaiheessa kaikista niistä piikityksistä ja munasolujen keräyksestä.

    Voimia ja jaksamista eteenpäin!

    Tykkää

    1. Kiitos paljon kaikille sympatiasta ja kannustuksesta. Kai se tästä.

      Ja pitää toivoa, että seuraavaksi tärppäisi, kuten sinulla Jaana. Syytähän ei tietenkään voi varmasti tietää, miksi meille kävi kuten kävi, mutta kieltämättä yhtenä mahdollisuutena on käynyt mielessä, että aikamoisen myllerryksen jälkeen siinä tosiaan oltiin liikkeellä. Näiden murehtimisesta ei kuitenkaan sen enempää hyötyä ole, joten tässä surressa pitää myös pikkuhiljaa yrittää katsoa eteenpäin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s