Avainsana-arkisto: Hedelmöityshoidot

Mustelmilla mutta onnellinen

Päivä on kulunut menestyksekkäästä operaatiosta, kipua on nyt vähemmän vaikka komeahko mustelma (ehkä toisesta niistä puudutuspiikeistä) säilyy varmasti vielä jonkin aikaa ja liikunta, saunomis-, yms. kielto on päällä viikonloppuun asti. Ilo tuloksesta varmasti säilyy pitempään. Vaikka tietenkään ei ole vielä varmaa, että onnistuisimme saamaan lapsen minun soluillani tehdyllä hoidolla, niin jo mahdollisuus yrittää on aikamoinen voitto. Eilinen oli siis varmastikin yksi elämäni onnellisimpiä päiviä. Meillä oli illalla oikein mukavat treffitkin merkkipäivän kunniaksi, oli tietysti aika helppoa olla hyvällä mielellä.

En halua vähäisimmässäkään määrin väheksyä luovutetuilla soluilla alkuun saatuja lapsia, en todellakaan, olinhan itsekin siihen vaihtoehtoon jo valmistautunut – olen vieläkin, pakko olla, ja lapsi olisi enemmän kuin rakas niinkin. Mutta kai se jotenkin aika monilla meistä tuntuu kuitenkin parhaalta vaihtoehdolta, jos jälkikasvu on geenienkin puolesta ”kokonaan oma”. (Toivottavasti kukaan, jolle se ei ole ollut mahdollista, ei pahastu tästä pohdinnasta.) En tiedä, pystynkö selittämään tai perustelemaan sitä kovin hyvin. Mutta tuleva vauva on jotenkin helpompi kuvitellakin niin. Viime viikkoina sitä ei ole oikein edes uskaltanut tehdä, se unelma on laitettu syrjään. Nyt asiaa uskaltaa taas ainakin varovasti ajatella. Toivoa on ja tulevista kuukausista tulee tärkeitä ja jännittäviä. Mitä uusi vuosi 2015 tuokaan meille?

Eilen illalla, kun uni ei oikein meinannut tulla, tuli myös mietittyä lääketiedettä ja aikaa jota elämme. On pakko olla aika kiitollinen mahdollisuuksista, joita meillä on Suomessa nykyisin. Takavuosina, tai monessa maassa vieläkin, ei välttämättä olisi ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin adoptiojono. Sitäkään vaihtoehtoa en tietenkään halua lainkaan väheksyä, ja varmasti se on täysin mahdollinen tie meilläkin jos kävisikin niin, että hoidot eivät onnistu. Me kuitenkin toivomme ensisijaisesti omia lapsia, ja siihen siis nyt ensimmäisenä tähdätään ja käytetään ne keinot, joita on olemassa.

Ensi viikolla käymme tilanteen läpi oman lääkärimme kanssa ja teemme tarkemmat suunnitelmat tammikuulle. Sitä en eilen lähtiessäni klinikalta vielä tiennyt, oliko siittiöitä tarpeeksi pakastamiseen. Jos oli, niitä voidaan sitten käyttää. Jos ei, minun pitää vielä käydä sama operaatio läpi uudestaan kun aika on oikea. Ei tuota muuten kyllä kovin mielellään montaa kertaa kävisi läpi, mutta jos tavoitteemme sitä vaatii, niin minua saa kyllä taas tökkiä neuloilla.

Löytyi!

Tuli niitä kaivattuja hyviä uutisia! Operaatio on nyt käyty, ja tulos oli hieno: siittiöitä löytyi, ja lääkärin mukaan niitä pitäisi pystyä käyttämään hoidoissa myöhemmin. Tämä on suuri asia jatkomme kannalta. Ja tarkoittaa siis sitä, että minulla on sittenkin vielä toivoa tulla myös biologiseksi isäksi. Rehellisyyden nimissä olin jo täysin varautunut siihen, että se olisi mahdotonta, ja yllättynyt näin hyvästä tuloksesta.

Siltä varalta, että jollakulla on sama tie (kivesbiopsia siittiöiden löytämiseksi) edessä, tai muuten kiinnostaa, kerron hieman tapahtuneesta. Saavuin etäisesti hammaslääkärin vastaanottohuonetta muistuttavaan tilaan, jossa odotti jo kaksi hoitajaa. He pyysivät minua riisumaan housut ja asettumaan ”leikkauspöydälle” – no, sekin ehkä vähän muistutti hammaslääkärin tuolia, tai sänkyäkin enemmän kuin pöytää. He puhdistivat ns. kohdealueen, ja sitten lääkäri saapui paikalle.

Tämä lienee muuten ensimmäinen kerta, kun olen kätellyt jonkun ja esitellyt itseni alapää paljaana. (Ellen sitten joskus tyyliin 1-2-vuotiaana ole jotenkin onnistunut yltämään tällaiseen saavutukseen, mitä epäilen.) Kaikkea tässä kyllä kokee.

Seuraavaksi lääkäri teki paikallispuudutuksen. Hän kertoi, että luukun takana viereisessä huoneessa on biologi, joka tutkii näytteen heti mikroskoopilla. Puudutuspiikki oli melko kivulias (ja niitä tuli kaksi), mutta oletettavasti auttoi myöhemmin. Kun neulanreiän verenvuoto oli tyrehtynyt ja aine vaikuttanut muutaman minuutin, ryhdyttiin toimeen. Se, mihin puudutus ei auttanut, on että näytteenottoon tarvitaan aika reipas ote boltsista, jotta se pysyy paikallaan. Näytteen ottamista taas en sitten edes huomannut muusta kuin että laite päästi napsauksen – sieltä joku neula kai vain käväisee salamannopeasti nappaamassa palan. Siinä puudutus siis toimi. Sitten taas pidettiin tuppoa paikallaan ja odoteltiin samalla tuloksia viereisestä huoneesta.

Sieltä tulikin pian huikkaus: ”Täällä on aika paljon liikkumattomia”. Liikkumaton on kuitenkin eri kuin eloton, kuulemma aika usein menee hetki ennen kuin tyypit lähtevät uiskentelemaan. Tässä vaiheessa lääkäri jo sanoikin, että tämä on hyvä tulos ja näillä päästään tekemään hoitoja – sitä oli vähän vaikea uskoa ja ymmärtää heti!

Kun sitten kohta sain nousta ja pukea, tuli naapurihuoneesta vielä toinen huikkaus: ”Nyt ne liikkuvat.” Kyllä siinä jo hymyilytti vaikka oikeaa nyyttiä, mistä pala kairattiin, vähän kivisti. En tosiaan olisi osannut odottaa näin hyvää tulosta.

Koko operaatiossa meni noin 20 minuuttia. Tuppo jäi paikalleen ja minun käskettiin istua vielä toiset 20 minuuttia odotustilassa jalat ristissä, jotta verenvuoto näytereiästä varmasti tyrehtyy. Sitten lähdin ja soitin heti paremmalle puoliskolle hyvät uutiset. Tämä oli kyllä paras mahdollinen merkkipäivän lahja!

Ensi viikolla teemme suunnitelmat oman lääkärin kanssa, mutta uudestaan joutuu sitten vielä tammikuussa jännittämään, miten hoidoissa käy. Samaan aikaan vähän pelottaa eikä malttaisi odottaa. Se on kai tätä monien lapsettomien arkea, vaikka tänään tunnen itseni hieman vähemmän lapsettomaksi kuin eilen.

Löytyykö jotain?

Tällä viikolla jännitys tiivistyy, eikä kyse ole joulun odotuksesta vaan hieman suuremmista asioista: tarkoitus olisi, että olen pian viisaampi siitä, onko minun mahdollista saada biologisia lapsia vai ei. No, tavallaan koko tämän blogin kirjoittamisen ajan on askel kerrallaan selvitetty tätä asiaa – muiden asioiden ohella – mutta nyt se on vielä konkreettisempaa.

Edessä on siis toimenpide, jossa minua ymmärtääkseni tökitään neulalla siittiöiden etsimiseksi, noin yksinkertaistettuna. Tuloksesta riippuu sitten aika paljon. Se luultavasti määrittää aika vahvasti tulevat vaihtoehtomme, kuten kirjoitin aiemmin. Tosiaan, jännittää, ja mielialat vaihtelevat sen suhteen, uskallanko odottaa hyvää tulosta. Operaatio osuu sattumalta merkkipäivällemme, joten toivottavasti se toisi onnea ja saisimme lisää juhlittavaa. Jos tulos on huono, pitää sitten kai yrittää jotenkin viettää mukava juhlailta siitä huolimatta. En vielä osaa ennakoida, kuinka vaikeaa se olisi (joskin on minulla siinä välissä päivä aikaa yritä koota itseni). Ja tietysti pitää tässä kohtaa yrittää olla toiveikas. Kunpa saisimme kuulla jotakin positiivista…

Samalla olen tällä viikolla taas ihmetellyt muun maailman uutisia, lapsiteemaan liittyen tietysti eniten Oulun vauvasurmien oikeudenkäyntiä. Tapahtumien lukeminen oli aika raskasta ja surullista ja suututtavaakin, mutten sitten osannut olla lukemattakaan. On tämä maailma kyllä erikoinen paikka, lievästi ilmaistuna.

Jos

Nyt on ”oma” lääkäri jälleen tavattu hedelmällisyysklinikalla. Tilanne on käyty läpi, vaihtoehtoja pohdittu, ja nyt meillä on suunnitelma, joka pääosin vastaa sitä mitä itse etukäteen pähkäilimme. Voinee virallisesti sanoa, että olemme matkalla kohti hedelmöityshoitoja.

Vaihe yksi on se, että jossain vaiheessa (luultavasti jo lähiviikkoina) minuun tehdään jonkin sortin koeporauksia, jotka hyvällä onnella sittenkin osuvat, kröhöm, siittiösuoneen. Pahoittelut tästä järkyttävästä sanankäytöstä… Mutta tästä eteenpäin ei sitten olekaan enää mitään varmaa.

Jos kävisi niin onnekkaasti, että saalis on runsas, se voidaan pakastaa tulevaa käyttöä varten.

Jos löytyy edes jotakin, pitää ehkä tehdä toinen neulanpistely sitten kun puolison hormonihoidot on käynnistetty ja on aika poimia munasolut, jotta niitä voitaisiin sitten heti hedelmöittää.

Jos ei löydy mitään, voidaan kuitenkin yrittää sitten sillä toisella kerralla, tai luovuttaa ja siirtyä etsimään luovuttajaa.

Jos toisellakaan yrityksellä ei löydy mitään, on aika varmasti aika siirtyä etsimään luovuttajaa.

Jos niin käy, voidaan pakastaa munasolut tai – jos siihen on jo etukäteen varauduttu – käyttää heti luovutettuja soluja.

Jos siis siittiöitä jossakin vaiheessa löytyy, käytetään mikroinjektiota, mutta jos hedelmöitystä ei sitten tapahdukaan, voi taas olla aika siirtyä etsimään luovuttajaa.

Jos hedelmöitys kuitenkin onnistuu, on pohdittava millä keinolla varmistamme sikiön terveyden (vaikka poikkeamien riskin pitäisikin olla vain hieman kohonnut).

Jos siittiöitä ja munasoluja on tarpeeksi, meillä saattaa ehkä olla mahdollisuus yrittää useamman kerran ilman uusia hormonihoitokuureja tai uusia koeporauksia.

Saatoin unohtaakin muutaman jossin, mutta monta niitä on. Vahva usko kuitenkin on siihen, että tavalla tai toisella onnistumme – viimeistään luovuttajan avulla. Mutta aikaa tähän voi mennä. Nyt valmistaudumme tammikuuhun, tämänhetkisen suunnitelman mukaan.

Tällä kiireisellä viikolla on ollut muutakin ohjelmaa, ja niistä ainakin yhteen palaan seuraavissa kirjoituksissa varmaankin pian…

Kaksi kerralla?

On isänpäivä – onnea kaikille isille! – ja puoliso otti tänään puheeksi mielenkiintoisen kysymyksen, jota toki olimme hieman pohtineet jo aiemmin, kun mahdollisuus joutua etenemään perheenperustamisessa hoitojen kautta alkoi konkretisoitua. Nimittäin mahdollisuuden kaksosiin.

Kysymyshän menee tässä vaiheessa tavallaan asioiden edelle, kun odotamme vielä vastauksia siihen, mitä keinoja voimme käyttää, mutta tavallaan ei mene. Ja tietenkään missään vaiheessa ei ole aikaista pohtia, mitä haluamme ja mikä olisi hyvä.

Kyse on siis siitä, että monissa hedelmöityshoitovaihtoehdoissa ymmärtääkseni päädytään tilanteeseen, missä voidaan siirtää kohtuun joko yksi tai kaksi alkiota. Perinteisin tavoin ihminen ei kai voi juuri mitenkään vaikuttaa siihen, tuleeko lapsia kerralla yksi vai enemmän, ja jotenkin tuntuu aika hurjalta jos olisi edessä mahdollisuus valita (vaikka molempien alkioiden selviäminen ei tietenkään ole varmaa, jos kaksi siirrtään). Mutta se lienee yksi näitä nykyajan lääketieteen ihmeitä, joista joudumme joka tapauksessa olemaan kiitollisia. Sivupolku, joka myös on auennut kun on kehitetty keinoja lapsettomuudessa auttamiseen. Niitä keinoja joka tapauksessa tarvitsemme, joten ehkä ei ole väärin pohtia myös tätä mahdollisuutta.

Saattaa myös hyvinkin olla, että vastaus on kyllä, ellei esimerkiksi jokin tässä vaiheessa tuntematon riski tai terveydellinen syy sitä estä. On aika selvää, että kuitenkin haluaisimme ainakin kaksi lasta, joten miksipä ei sitten tuplaonni yhdellä kertaa. Ehkä silloin tarvitaan vähän vähemmän niitä raskaita hoitoja, jos kaikkea ei tarvitse käydä läpi moneen kertaan. Ja mistäs sen tietää, jos vaikka jostain syystä toinen kierros ei enää onnistuisikaan. Nyt juuri itselleni kaikkein tärkeintä tosin olisi, että ylipäänsä saamme niitä hyviä uutisia, mieluiten ei liian kaukaisessa tulevaisuudessa.

Jos lukijoina on tällä tiellä meitä pidemmälle ehtineitä, onko tämä kysymys tullut eteen? Mihin päädyitte?