Pikkuisemme on vilkas, mutta omapäinen. Eilen illallakin hän liikkui ja antoi siitä pienen annoksen myös isän koettavaksi. Tänään sitten oli neuvolakäynti, aika rutiininomaisesti siinä vähän katsottiin tulevan äidin vointia, ja lopuksi sitten oli tarkoitus kuunnella perinteisesti vauvan sydänääniä.
Pienipä ei siitä tällä kertaa innostunutkaan. Ehkä hän ajatteli, että johan minua viimeksi kuunneltiin silloin pari viikkoa sitten. Hän kieltäytyi asettumasta mihinkään sellaiseen asentoon, missä sykkeen kuulisi kunnolla (ehkä piileskeli istukan takana), mutta antoi sen sijaan neuvolantädin dopplerille pari kertaa ihan kunnolla monoa – se kyllä kuului! No, sai siitä sykkeestäkin sen verran selvää jostain kaukaisuudesta, että ihan hyvin siellä voidaan. Kuten toki protestointikin kertoo.
Puolisolta tuli myöhemmin viesti, että Pikkuinen on muutenkin ollut vilkkaalla päällä tänään. Selvästi saamme siis ihmetellä hänen liikkeitään tästä saakka ihan sinne syntymään asti. Mukavaa kyllä tällainen uudenlainen kontakti tulevaan perheenjäseneen! Tulen varmaankin viettämään koti-iltoina paljon aikaa käsi vaimon masulla, ja ilmeisesti myös vauva oppii erottamaan, kumman käsi häntä siellä paijailee.
Aivan mahtavaa kun liikkeet tuntuu. 😉 se vähentää stressiä vauvan voinnista ja saa aikaan ihan erilaisen tunnun odottamisen. Millä viikoilla raskaus onkaan ja Haluatteko tietää sukupuolta rakenneultrassa? Onnea ja iloa tuokoon puolisosi kasvava masu.
TykkääTykkää
Suurkiitos onnen ja ilon toivotuksista! Meillä on nyt menossa 18 ja osia. Olemme olleet vähän sillä linjalla, että emme luultavasti haluaisi tietää sukupuolta. Se ei ainakaan tunnu tärkeältä.
TykkääTykkää
Hei,
olen Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden sosiaalipsykologian opiskelija ja olen tekemässä pro gradu –tutkielmaa biologisen lapsettomuuden ja lapsettomuuskokemuksen merkityksestä ja haluaisin sitä varten kerätä blogikirjoituksia lapsettomuudesta tutkimukseeni. Blogin nimi, nimimerkkisi tai mahdolliset muut yhteystietosi eivät tule tutkimuksessani esiin. Toivoisin, että ottaisit minuun sähköpostini kautta yhteyttä.
Ystävällisin terveisin Mia Tuomainen
TykkääTykkää
Hmm, olen lähtenyt tähän bloggaamiseen ajatuksella hyvin tiukasta nimettömyydestä ja yksityisyyden suojaamisesta (etenkin kun tässä tarinassa on muitakin osapuolia kuin minä itse), enkä siksi aivan helpolla lähde sähköpostiyhteyksiin. Harkitsen asiaa kuitenkin, ja joka tapauksessa kirjoituksiani saa kyllä käyttää tutkimusaineistona. Olen kyllä iloinen siitä, jos ne kiinnostavat sellaisenakin!
TykkääTykkää