Näkökulmanmuutos

Kuten viimeksi kirjoitin, alkuviikon mahtiuutisen jälkeen mielessä pyörii yhtä ja toista pientä ja suurta. Ajattelin aloittaa niiden purkamisen yhdestä aika lailla samantien tapahtuneesta muutoksesta.

Nimittäin, tähän lapsettoman elämään – sitähän tässä on vietetty, enkä vielä ainakaan noin kahdeksaan kuukauteen voi laskea itseäni kokonaan pois tästä viiteryhmästä – kai aika olennaisena piirteenä monilla kuuluvat erilaiset ikävät tunteet silloin, kun näkee pienten lasten vanhempia tai kauniita vauvamasuja. Ainakaan aina niistä ei iloitse, vaikka kuinka pitäisi lapsista, kun mukana on kateutta ja surua ja ”miksei meillä” -tunteita. Olen tainnut muutamaan otteeseen tässä blogissa mainita näistä omistakin tuntemuksistani.

Kuitenkin ainakin tällä hetkellä, heti siitä alkaen kun kuulin raskaustestin tuloksen, oma näkökulmani on jo muuttunut. Vauvojen söpöydestä voi taas helposti nauttia ja iloiset lapset tekevät minutkin iloiseksi. Toivotan mielessäni onnea kaikille kaupungilla näkemilleni pyöreävatsaisille tuleville äideille. Ei ole edes vaikeaa. Muutama tunti raskaustestin tuloksen kuulemisen jälkeen satuin istumaan metrossa, jossa vieressäni istui isä ehkä 6–7-vuotiaan pojan kanssa pelaamassa yhdessä kännykkäpeliä. Oletettavasti vähän hymyillen mietin, että ehkä minä voin ”pian” myös tehdä samalla tavalla asioita lapseni (jopa lasteni?) kanssa. Näin nopeasti se näkökulma muuttuu.

Samaten puolison kirjastosta löytämää tuleville isille tarkoitettua kirjaa lukee nyt hieman erilaisin ajatuksin ja ihan uudenlaisella konkretialla verrattuna muutaman kuukauden takaiseen.

Nyt pitää sitten edelleen toivoa, että tämä tilanne pysyy ja kaikki menee meillä hyvin. Uskon siihen kyllä. Ja toivon kaikille teille samassa tilanteessa oleville samaa onnea!