Tämän viikon ”lääkärintarkastus” ei tuonut erityisen paljon aiempaa parempia uutisia, harmi kyllä. Lääkkeellisestä avusta huolimatta myös tästä kierrosta on tulossa hidas, siltä ainakin ultrassa näyttäisi. Joudumme palaamaan myöhemmin asiaan sen suhteen, tuleeko suotuisia edellytyksiä alkion istuttamiselle tälläkään kertaa. Yritetään nyt kuitenkin kaikesta huolimatta uskoa siihen, että parempaan oltaisiin menossa.
Yksi signaali voisi antaa toivoa: nyt on meillä molemmilla vapaapäivän kunniaksi kerrankin yksi hyvin ja pitkään nukuttu yö takana. Tässäkin pitää nyt taas koputella puita ja kaikenlaisia muitakin materiaaleja eikä nuoleskella ennen tipahtamisia, mutta jospa kävisi niin hyvin, että tästä alkaisi suunta parempaan. Se varmasti parantaisi monella tavoin vointia ja jaksamista – ennen kaikkea siis armaan puolisoni, joka on muutenkin joutunut paljon minua kovemmalle – ja ehkä sitten myös kropan toimintaa ja vastaanottavaisuutta sille suurelle toiveellemme. Toivotaan siis kauniita unia myös seuraaville öille… Siitä sitten askel kerrallaan eteenpäin. Babysteps, sanoisi ameriikkalainen.
Vauvaa vaille isä 