Keinotekoista?

Edellinen kirjoitukseni sai muutamankin teistä lukijoista kommentoimaan ja ottamaan esille alkion siirtämisen lääkkeillä avustettuun kiertoon. Meillähän on nyt kahdesti odotettu luonnollisen kierron otollista hetkeä, jota ei sitten ole tullutkaan. Pointti on tietysti perusteltu, ja tottakai avustetun kierron mahdollisuus on ollut meillä esillä ja tiedossa koko ajan, kun siis samassa kierrossa munasolujen poiminnan kanssa tehty alkion siirto ei onnistunut silloin tammi-helmikuussa.

Kuten yhteen kommenttiin jo vastasinkin, silloin aikanaan lääkäri suositti (sillä tiedolla mitä silloin oli käytettävissä) luonnollisen kierron kokeilemista, ja meidän oli silloin helppo olla samaa mieltä. Monestakin syystä emme haluaisi joutua piikittelemään hormoneja yhtään enempää kuin on pakko (tarkemmin sanoen puoliso ei halua, eihän se minua suoraan koske, mutta minun on helppo olla samaa mieltä hänen perusteistaan).

Nyt on sitten kuitenkin kahdesti käynyt näin: ei ovulaatiota, emmekä siis päässeet edes yrittämään. Olisi tavallaan helppo sanoa, että on tehty virhe ja väärä valinta, ja pitäisi nyt siis valita toisin. Kenties, mutta en ole siitä aivan varma. En ehkä ymmärrä näistä asioista kovinkaan paljoa, eikä miehenä ehkä pitäisi sanoa paljoakaan, mutta minusta yksi selkeä näkökulma tähän lienee se, että ns. luonto yrittää kertoa meille, etteivät olosuhteet nyt ole hyvät – ehkä alkion istutus ei siis olisi onnistunut, vaikka lääkkeiden avulla ovulaatio olisi saatu tulemaan ja kierron pituus lyhennettyä lähemmäs normaalia. Perustelen tätä ajatusta sillä, että ennen hoitojen aloittamista armaan puolisoni lähtökohdat olivat joka kuukausi mainiot, kun niitä lääkärikäynneillä ja kotitesteillä seurattiin: ovulaatio tuli kuten pitikin, limakalvot kasvoivat hyvin jne. Nyt siis näin ei ole ollut. Luultavasti tekemistä on joko niillä kuitenkin aika rankoilla hoidoilla, täälläkin pariin otteeseen mainitsemillani univaikeuksilla (ja niiden syillä ja seurauksilla) tai ehkä vielä todennäköisemmin molemmilla, ja molempiin liittyvällä stressillä. Osansa voi olla sattumallakin, mutta nähdäkseni lopputulos on sama: olosuhteet eivät nyt ole parhaat mahdolliset. Ja ilman uusia rankkoja hoitoja meillä on vain ne kaksi pakastealkiota jäljellä.

Ehkä siis on niin, että siirrytään lääkkeillä avustettuun kiertoon tai ei, ensin pitäisi toipua näistä muista ikävyyksistä? Kai se onnistumisen mahdollisuutta väkisinkin lisäisi. Eli jos tiivistän ja kärjistän, niin auttaisiko ”keinotekoinen” ovulaatio, jos muut edellytykset raskauden alkamiselle eivät juuri nyt ole hyvät? Tiedän, että se on monia muita auttanut, mutta auttaisiko meitä? Tämän viimeisen käänteen jälkeen emme ole päässeet keskustelemaan asiasta kovin syvällisesti oman lääkärimme kanssa, joten tämä on nyt tällaista amatöörin höpöttelyä. Mutta koska teissä lukijoissakin on ihmisiä, joilla kaikesta päätellen on näistä hoitojen eri käänteistä enemmän omakohtaista kokemusta kuin meillä, saatan taas oppia jotain kun tämän julkaisen!