Aikayksiköitä

Parin viikon tauon jälkeen taas täällä… Viimeksihän totesimme, että ovulaatiota ei tammi-helmikuun hoitojen rasitusten vuoksi ole tulossa ja että on siis odotettava. Kierto olikin sitten pitkä, mikä kai myös on odotettavissa tällaisessa tilanteessa, kun (vähäisen ymmärrykseni mukaan) ainakin hormonitasojen ja munasarjojen palautumiseen voi mennä hetki.

Nyt on sitten vihdoin aika katsoa eteenpäin ja yrittää taas olla toiveikas. Tässä välillä on ollut pitkästä aikaa hetkiä, jolloin tämä ns. lapsentekoasia ei ole aina ollut päällimmäisenä mielessä – hetkittäin se on jopa tuntunut hieman etäiseltä, siis ajatus siitä hetkestä jolloin meillä olisi positiivinen raskaustesti edessä. Tavallaan uusi tilanne tämäkin. Nyt se ajatus tuntuu sitten taas hieman konkreettisemmalta, vaikka ensin on taas odotettava, minkälaiset edellytykset luonto meille tällä kertaa soisi. Tästä toivon mukaan tiedämme lisää viikon-parin sisällä.

Osittain pieni etäisyys asiaan tässä välillä on kai johtunut siitäkin, että on ollut muita pulmia ratkaistavana. Suurimpana varmaankin se, että erinäisistä yrityksistä huolimatta puolison univaikeuksia ei vielä ole ainakaan kokonaan voitettu. Sitäkin yritetään siis edelleen ratkaista – se on tärkeää joka tapauksessa ja toki varmaankin siinä samalla myös parantaisi raskausmahdollisuuksia, tuskin tasapaino tässäkään asiassa ainakaan heikentäisi tilannetta. Sinänsä en olisi yllättynyt, jos monilla muillakin lapsettomuushoitojen kanssa painivilla olisi tarvetta erilaisille stressinlievityskeinoille matkan eri vaiheissa.

Lisättäköön, etteivät vauvat suinkaan ole kokonaan poissa mielestä olleet. Lähipiirin lasten kanssa on myös tässä välillä oltu tekemisissä, ja muuten vaikkapa kaupungilla liikkuessa kaikenlaista nähty ja kuultu, ja matkalle on osunut perinteisesti monenlaisia tunteita, joista jokseenkin kaikkia olen tainnut tässä blogissa jo käsitelläkin. Pääasiassa paljon iloa tosin, mutta myös haikeutta ja ihmetystä ja hetkittäin perinteistä kateutta ja katkeruuttakin. Joku uusikin havainto tai tunne tässä taisi näiden viikkojen aikana olla, mutta enhän minä sitä tietenkään tällä hetkellä juuri muista… Yritän joka tapauksessa pysyä toiveikkaana oman tilanteemme suhteen ja pääosin sitä olenkin, mielessä aiempi tieto siitä, että onnistumisen pitäisi luultavasti olla vain ajan kysymys.

Aika paljon aikaa on kuitenkin jo kulunut – senkin toki olen laskenut, että jos ihan perinteinen luonnollinen raskaaksitulemisen tapa olisi meille mahdollinen, meillä voisi hyvin jo olla pieni hoidettavana tähän mennessä. Mutta näillä mennään, ja uskotaan siihen, että jos vuoden päästä tähän aikaan tänne vielä kirjoitan, teen sen pieni tuhisija sylissä ja hän saa lisätä haluamansa määrän omia kirjaimiaan tekstiin. Sillä mielikuvalla kohti huhtikuuta…