Piikkejä

Jälleen yksi tarkastuskäynti takana. Munarakkuloita näkyi nyt useampia, ainakin 13, ja tietenkin ne olivat myös hieman kasvaneet viime kerrasta. Matkaa on kuitenkin vielä edessä. Ilmeisesti oikea puoli on edelleen aktiivisempi kuin vasen, mutta on kai aika tavallista, ettei rakkuloita kasva tasaisesti molemmilla puolilla. Hormonien määrää säädettiin taas, ja huomenna alkaa uusi vaihe: puoliso joutuu pistämään myös ns. jarruhormonia siitä lähtien, eli kaksi piikkiä joka aamu. Aika lailla suunnitelmien mukaan kuitenkin edelleen on menty.

Kaikkiaan tämä on tavallaan aika kiinnostavaa, luonnon – siis ihmisvartalon – arvaamattomuuden ja lääketieteen yhteispeliä. Nyt ei kuitenkaan tunnu siltä, että haluaisi ryhtyä sen suurempiin filosofisiin pohdiskeluihin. Käsillä kun kuitenkin edelleen on se ehkä elämän suurin asia: perheen perustaminen, lapsi, ja keskittyminen on siinä, että onnistuisimme nyt käsillä olevassa haasteessa.

Huolestuttavaa tässä vaiheessa on se, että viime päivinä kierron etenemiseen ja munarakkuloiden kasvuun on liittynyt myös koko ajan enemmän kipuja. Kuitenkin noin viikko, luultavasti vähän yli, on vielä jäljellä munasolujen poimintaan, ja rakkulat siis kasvavat vielä aika lailla. Käsittääkseni niistä tulee ainakin puolentoista sentin kokoisia, ja jos niitä on esim. 15-20, niin onhan se jo aikamoista. Toivottavasti armaan puolisoni ei tarvitsisi kärsiä ainakaan kovin paljon enempää loppua kohti, mutta minä en tiedä mitä tässä on edessä. Voisinpa ottaa edes osan kivuista itselleni.