Hyvää uutta vuotta! Täällä ollaan taas, loma ja pieni matkakin on takana ja kohta on aika palata arkeen. Ja samalla ei-niin-arkeen, sillä hedelmöityshoitojemme on tarkoitus alkaa, ja sellaisessa tilanteessa olen kyllä aivan ensimmäistä kertaa. Suuresta asiasta on tottakai kyse. Hyvällä mielellä siis näistä kotipuolen kamalista keleistä huolimatta.
Varaus ensimmäiseen ultraan on ensi viikolle, mutta näissä hommissa aikataulut voivat muuttua nopeasti riippuen naisen kierrosta. Minä voisin mielelläni uhrautua olemaan useampien operaatioiden ja tarkkailujen kohteena, mutta tässä kohtaa lääketiedekään ei voi juuri vaikuttaa luonnon toimintaan. Niinpä taidan joutua olemaan välillä hieman sivuosassa tässä tulevina viikkoina. Mutta osallistun sen minkä voin.
Onhan se hieman erikoista, että vauvan valmistukseen tarvitaan hormoneja, neuloja ja lasimaljoja. Mutta kun se ei valitettavasti meidän kohdallamme muuten onnistu, niin näillä mennään. Matka on omalla tavallaan jännittävä, ja kuten jo aiemmin totesin, tilanteemme nyt on jo voitto verrattuna siihen mistä syksyllä aloitettiin.
Olisi kai jotenkin hienoa tai kaunista, jos olisimme saaneet onnistua raskaaksi tulemisessa ihan kahdestaan, perinteisin menetelmin. Ennen tätä tämän blogin käsittelemää uutta vaihetta ehdimme jo pari kertaa hetken luulla, että se olisi saattanut onnistua. Nyt siitä toiveesta on joutunut luopumaan, mutta se lienee aika pieni asia verrattuna siihen, jos lääkärin avustuksella vauvan kuitenkin saisimme.
Uusi vuosi, uusi toivo. Loppuun pyyntö: toivottakaa meille onnea!
Vauvaa vaille isä 