Löytyi!

Tuli niitä kaivattuja hyviä uutisia! Operaatio on nyt käyty, ja tulos oli hieno: siittiöitä löytyi, ja lääkärin mukaan niitä pitäisi pystyä käyttämään hoidoissa myöhemmin. Tämä on suuri asia jatkomme kannalta. Ja tarkoittaa siis sitä, että minulla on sittenkin vielä toivoa tulla myös biologiseksi isäksi. Rehellisyyden nimissä olin jo täysin varautunut siihen, että se olisi mahdotonta, ja yllättynyt näin hyvästä tuloksesta.

Siltä varalta, että jollakulla on sama tie (kivesbiopsia siittiöiden löytämiseksi) edessä, tai muuten kiinnostaa, kerron hieman tapahtuneesta. Saavuin etäisesti hammaslääkärin vastaanottohuonetta muistuttavaan tilaan, jossa odotti jo kaksi hoitajaa. He pyysivät minua riisumaan housut ja asettumaan ”leikkauspöydälle” – no, sekin ehkä vähän muistutti hammaslääkärin tuolia, tai sänkyäkin enemmän kuin pöytää. He puhdistivat ns. kohdealueen, ja sitten lääkäri saapui paikalle.

Tämä lienee muuten ensimmäinen kerta, kun olen kätellyt jonkun ja esitellyt itseni alapää paljaana. (Ellen sitten joskus tyyliin 1-2-vuotiaana ole jotenkin onnistunut yltämään tällaiseen saavutukseen, mitä epäilen.) Kaikkea tässä kyllä kokee.

Seuraavaksi lääkäri teki paikallispuudutuksen. Hän kertoi, että luukun takana viereisessä huoneessa on biologi, joka tutkii näytteen heti mikroskoopilla. Puudutuspiikki oli melko kivulias (ja niitä tuli kaksi), mutta oletettavasti auttoi myöhemmin. Kun neulanreiän verenvuoto oli tyrehtynyt ja aine vaikuttanut muutaman minuutin, ryhdyttiin toimeen. Se, mihin puudutus ei auttanut, on että näytteenottoon tarvitaan aika reipas ote boltsista, jotta se pysyy paikallaan. Näytteen ottamista taas en sitten edes huomannut muusta kuin että laite päästi napsauksen – sieltä joku neula kai vain käväisee salamannopeasti nappaamassa palan. Siinä puudutus siis toimi. Sitten taas pidettiin tuppoa paikallaan ja odoteltiin samalla tuloksia viereisestä huoneesta.

Sieltä tulikin pian huikkaus: ”Täällä on aika paljon liikkumattomia”. Liikkumaton on kuitenkin eri kuin eloton, kuulemma aika usein menee hetki ennen kuin tyypit lähtevät uiskentelemaan. Tässä vaiheessa lääkäri jo sanoikin, että tämä on hyvä tulos ja näillä päästään tekemään hoitoja – sitä oli vähän vaikea uskoa ja ymmärtää heti!

Kun sitten kohta sain nousta ja pukea, tuli naapurihuoneesta vielä toinen huikkaus: ”Nyt ne liikkuvat.” Kyllä siinä jo hymyilytti vaikka oikeaa nyyttiä, mistä pala kairattiin, vähän kivisti. En tosiaan olisi osannut odottaa näin hyvää tulosta.

Koko operaatiossa meni noin 20 minuuttia. Tuppo jäi paikalleen ja minun käskettiin istua vielä toiset 20 minuuttia odotustilassa jalat ristissä, jotta verenvuoto näytereiästä varmasti tyrehtyy. Sitten lähdin ja soitin heti paremmalle puoliskolle hyvät uutiset. Tämä oli kyllä paras mahdollinen merkkipäivän lahja!

Ensi viikolla teemme suunnitelmat oman lääkärin kanssa, mutta uudestaan joutuu sitten vielä tammikuussa jännittämään, miten hoidoissa käy. Samaan aikaan vähän pelottaa eikä malttaisi odottaa. Se on kai tätä monien lapsettomien arkea, vaikka tänään tunnen itseni hieman vähemmän lapsettomaksi kuin eilen.