Olen ymmärtänyt, että asiaa tuntemattomien ajattelemattomat kommentit ovat yksi lapsettomien kesto-ongelmia (ja varmaankin blogien kestoaiheita). Taisin eilen kohdata ensimmäisen esimerkin tästä sen jälkeen kun tämä oma tilanne alkoi kuukausi sitten seljetä. Vaikka en kovin pahasti ehtinyt mieltäni pahoittaa, jaanpa tarinan kuitenkin tässä.
Olin työmatkalla ja päivän päätteeksi palaverissa, jonka muita osanottajia en ennestään tuntenut. Kun varsinaiset asiat oli käsitelty ja ryhdyimme pakkaamaan tavaroita, tulivat lapset puheeksi (varmaankin siksi, että yhdellä osallistujalla oli arviolta vajaan vuoden ikäinen poikansa mukana ja hänen puuhistaan siinä luonnollisesti juteltiin). Joku muista naisista kysyi, onko meilläkin lapsia. Vastasin suunnilleen ”ei vielä, mutta toivottavasti jossakin vaiheessa” – yllättävässä tilanteessa yritin säveltää jonkin sopivan keskitien ympäripyöreydestä ja avoimuudesta, kun en siinä tosiaan sydänystävien joukossa ollut.
Varmaankin siksi, että olin matkoilla, sain vastaukseksi että ”sinun pitää sitten muistaa olla kotona oikeaan aikaan” ja hyväntahtoista naureskelua. En sitten sattuneesta syystä vastannut siihen enää sen kummempia. Tavallaan teki mieli todeta, ettei se välttämättä ole kaikille niin helppoa, mutta jätin sanomatta kun junakin odotti. Ehkä olisi pitänyt sanoa?
Lapsitoiveet ja vauvakuume ovat minulle jo pitkältä ajalta tuttuja asioita, mutta tämä lapsettomaksi itsensä kutsuminen on vielä aika uutta. Tiesin tottakai, ettei lapsia useinkaan saa alulle nappia painamalla, mutten osannut ennakoida ihan tällaista tilannetta. Vaikkei eilinen minulle mitään kriisiä aiheuttanutkaan, se tuo huomion: ainakin osa minusta näyttää olevan jo nyt valmis kampanjoimaan tämän uuden viiteryhmäni puolesta. Vaikkapa nyt juuri ajattelemattomia kommentteja vastaan muidenkin vasten tahtoaan lapsettomien puolesta, vaikka pidän puheita hyvin pienenä murheena itse asiaan – lapsettomuuteen – verrattuna. (Toisaalta omasta halustaan lapsettomilla on myös varmasti hölmöistä kommenteista omat, toisenlaiset kokemuksensa.)
Vielä minusta ei ole tullut järjestöaktiivia enkä ole tämän julkisemmin ottanut kantaa näihin asioihin, mutta mistäs sen tietää. Yllätinhän itseni jo silläkin, että perustin tämän blogin.
Vauvaa vaille isä 